2005-05-29

... voidakseni tehdä tämän. Posted by Hello


"Tämä" on Rosemoor oheisesta Jaegerin lehdykästä numero JB19. Minulla olisi tuohon sopivasti lankaa tarjolla, mutta ohje uupui. Siispä tilaamaan. Toinen brittiystäväni Kenguru (johon myös esimerkiksi Terhi on tutustunut) toimitti minulle lehden ystävällisesti. Koska hinta oli vain 3,95 GBP ja tilauksen minimiraja oli 5 GBP, täytyi minun pakosta täyttää tuo vähän runsaan punnan vajaus jollain. Alla kuvatut lankaostokset ovat "vain" nimikkeellä "Tampereen matkaa odotellessa". Olen antanut kertoa itselleni, että ilmeisesti tarjoan jossain vaiheessa autokyyditystä Tampereeseen, sillä siellä on uusi lankakauppa, jossa minun (ja muutaman muun) tulee ehdottomasti käydä. Tässä siis vain pienesti kokeiltiin, mitä Tampereelta kannattaa oikeasti ostaa.

Perjantaina tullut muhkea paketti saapuikin juuri parahiksi lievittämään pettymästä ja pahaa mieltä: joku uskomattoman kömpelö nainen kieri alas kellarin betoniportaat ja nyrjäytti nilkkansa. Hoidoksi määrättiin hieno lasta, johon saa letkulla puhaltaa ilmaa, sekä jalan pitämistä kohollaan. Noudatin molempia ohjeita lauantain helteessä koko päivän kotipihalla uudet ostokset lohtunani.

9 Comments:

At 8:23 ip., Anonymous Marjut said...

Pikaista paranemista ja antoisia Silk Garden -hetkiä!

Nimim. "Eihän se ollut kaasujalka, eihän?"

 
At 8:26 ip., Blogger nanna said...

Marjut: oli se kaasujalka, mutta lääkäri sanoi että saa ajaa - ei saa vaan tehdä jalalla kiertoliikkeitä (jarruttaa???)

 
At 8:36 ip., Anonymous Marjut said...

No huh, me päästään sittenkin Tampereelle. Kukas sillä matkalla nyt jarruja kaipaisikaan? ;)

 
At 12:18 ap., Blogger Kristel said...

Nannaparka! Toivottavasti jalka paranee pian. Itse tuossa pari kesää takaperin kaaduin yksistä bileistä lähtiessä portaissa ja rikoin nilkasta nivelsiteet pahasti, meni yli vuosi ennen kun jalat taas olivat edes likimain saman muotoiset...

 
At 7:56 ap., Blogger Kati E said...

Auts. Sullehan sattui. :S

Mutta ihana lanka lohduttaa aina! ;)

 
At 8:38 ap., Blogger nanna said...

Kohta mä vuoraan koko kämpän langalla, niin putoan ainakin pehmeästi. Ja Kristel: alkoholilla ei ollut ainakaan tällä kertaa osuutta asiaan! Tulipa taas todistettua, että _siivoaminen_ on vaarallista puuhaa ja sitä pitää kaikin keinoin välttää!

 
At 12:18 ip., Blogger Minna said...

Mums. Aika hyvät testiostokset.

Pikaista paranemista jalalle! Auttaisko, jos siihen käärisi vähän Noroa ympärille? ;-)

 
At 12:23 ip., Blogger Niina said...

No pikaista paranemista! Onneksi uudet langat lohduttaa...neulo silk garden nilkanlämmitin?
Sitäpaitsi eihän jarruttaminen ole kiertoliikettä...jos sen tekee oikein niin siinähän pitäisi vain tehdä ylös-alas-liikettä?

 
At 12:46 ip., Blogger nanna said...

Minna: eikös olekin hyvät testiostokset, varsinkin kun olivat alennuksessa (eli niitä ei lasketa;-)
Niina: tän lastan alla pitäisi pitää jotain puristamatonta puuvillasukkaa, mutta kai siellä jotkut kivat silkkisukatkin menisi: pitäisikö lähteä jarruttelematta Tampereelle ostamaan sukkalankaa?

 

Lähetä kommentti

<< Home