2005-07-06

Kotiseutu pohjolassa ja paluu tulevaisuuteen

Esitelläänpä taas pitkästä aikaa kirjoja. Tällä kertaa esittelyvuorossa on pari kirppislöytöä. Ensimmäinen, Irma Veriön Lapin malleja, esittelee - haa, kuinka nerokasta - Lapin malleja, siis perinteisiä Lapin kuvioaiheita sekä kudottaviksi ja neuleisiin. Mustavalkopiirrokset ovat ehkä hiukan tuhruisia, mutta ideat silti ihan mukavia. Mielessäni kangastaa ajatus lapin lapasista ja sukista ensi talvea varten. Jotain iloista, värikästä valkoisella pohjalla ... ja sitten vaan Luostholle!!!? Tai ehkä jopa Ullaan?
Sitä paitsi onhan kirja tavallaan ihan osuva: kuten myös Tuulia, olen minäkin viettänyt osan nuoruuttani Lapin läänissä. (siis, tarkennetaan vielä niin että etelän ihmisetkin ymmärtävät: Lapin läänissä, ei siis varsinaisesti Lapissa). Ja tunnetaanhan minut tuttavapiirissä hetkittäin myös lempinimellä Ilkeä Lapin Noita.

(Ilkeästä Lapin Noidasta tulee taas huono mielleyhtymä ja aasinsilta Ozin velhoon ja idän ilkeään noitaan, joka jäi sortuvan talon alle ja vain kengät jäivät näkyviin. Kengät? Hmmm, kuvaa minua taas sekin.)

Lapin neuleiden alla pilkistää jo yläkuvassa toinen ihanuus: Sally Hardingin Design neuleita. (Ja kyllä, tämä on siis virallinen kirjoitusasu. Minä en siis ole välimerkkirajoitteinen.) Tämä piti ostaa, koska se on niin nostalginen: muistaakseni ensimmäisiä neulekirjoja, joita joskus varhaisteininä kannoin koulurepussa paikallisesta sivukirjastosta kotiin. Erityinen suosikkini oli allaoleva Mondrian-henkinen puolijoukkueteltta. Ja tämä on vielä varsin lievästi kahdeksankymmentälukuinen verratuna eräisiin muihin kirjan tuotoksiin. Onneksi joukossa on muutama ihan hyvä kirjoneule- ja intarsiamallikuvio, joita voisi vaikka soveltaakin. Muut mallit ehkä odottavat sitten sitä paluuta tulevaisuuteen. Joka lienee kohta tulossa: eilen espoolaisessa marketissa tuli bongattua muutama sen näköinen takatukka ja etuheitto, että ne eivät olleet alkuperäisen aikakauden jäänteitä vaan huolella jonkun stadilaisen trendikampaajan vääntämiä. Auts. Posted by Picasa

3 Comments:

At 4:46 ip., Blogger Terhi said...

Eehhhehee. :-D Luojalle kiitos äidistä, joka on kiltisti säilönyt muistaakseni toisen valmistuneen neuletyöni, lepakkohihaisen viininpunaisen mohairneuleen. Ehkä se on muotia jo ensi vuonna.

Hieno muuten tuo sinun osw! Näyttää jotenkin kivemmalta kokonaan helmineulereunuksin.

 
At 6:45 ip., Blogger Tuulia said...

http://www.novita.fi/ohjeet/kauneimmat_villasukat/novita_nalle_kirjoneulesukat.html

Tuolla on oikein traditionaalisen nakoiset "Lapin" sukat :) Teran mallikuvio on muuten ihan Lapin lapasista eika varrenkaan kuvio ole hullumpi. Kuka vaan jaksaa alkaa nykertamaan niin sievat sukat ja lapaset saa :)

Mista pain Lappia sie olet pois? (Etelan ihmisille: tarkottaa etta mista olet kotosin :D)

 
At 11:06 ap., Blogger nanna said...

Terde: meilläkin äiti on säilönyt minun vuosikertatyöt.. huh huh.
Tuulia: nuo sukat ja lapaset on kyllä tosi ihanat! Ja sieltä länsirajalta minä olen, kaljatehtaan vierestä...

 

Lähetä kommentti

<< Home