2005-05-13

Neulojan elämän ääripäät

Eilen vietettiin taas perinteistä Helsingin neuletapaamista Sokoksen kahvilassa. Lankalaihikseen valmistautuen valloitimme taas tutut pöydät heti myyntitiskin vierestä, missä ilta kuluikin mukavasti katsoen, mitä kaikkea hyvää muut ihmiset tiskiltä tilasivat. Ja kyllä vähän mekin. Ihan vähän.

Laskujeni mukaan meitä taisi olla paikalla seitsemän - ihan hyvä numero! Illan teema taisi olla "neulojan elämän ääripäät": näytillä oli toisaalta hypersuperluxuslankoja, jotka Kristel toi ja toisaalta taas Marjutin hassuja pussilankoja Korian ABC:ltä. Näitä sitten molempia ihastelimme. Lisäksi keskustelunaiheet liikkuivat mm. työmatkapyöräilyssä, mikä on välineurheilua, sekä kevään uusissa lehdissä. Tapaamisen lopuksi kävimme ryöstämässä Akateemisen lehtiosaston tyhjäksi.

Keskustelimme myös ulkomaisista nettikaupoista tilaamisesta. Itse opin moiseen ihanuuteen vasta neulontalistan myötä, ja nyt olen addikti - valitettavasti. Tärkeintä mielestäni on muistaa, että luottokortin numeroa antaessa tarkastaa, että sivusto käyttää suojattua yhteyttä. Toinen noudattamani sääntö on ollut, että olen käyttänyt vain kauppoja, joita joku muu on myös ensin kokeillut. Tässä muutamia esimerkkejä, joista ei ole pahaa sanottavaa:

Get knitted. Hyvät valikoimat ja nopea toimitus. Erityisesti "special offers" osasto tuottaa aina iloisia yllätyksiä.
Kangaroo. Hyvät valikoimat ja nopeaa toimintaa täälläkin.
Colourway. Loistovalikoimat Rowania ja Jaegeria. Olen suosinut lähinnä poistuvien lankojen kesäalea, muuten hintataso ei ole poikkeuksellisen edullinen.
Rowan ei myy itse lankoja, mutta omia ohjeitaan kylläkin. Suositeltujen lankanettikauppiaiden lista tosin löytyy myös Rowanin sivuilta.

Kerrottakoon sitten myös ainoa, osin negatiivinen kokemukseni netistä tilaamisesta viime kesältä. Kyseessä ei ollut lankaa, vaan tällaisia. Niitä sai kesäalesta noin 70 % halvemmalla kuin Suomesta, joten sekä pinkki (!) että valkoinen käsilaukku saapuivat Espooseen British Airwaysin sinipunvalkoisin siivin. Tilausta tehdessäni sivusto herjasi jotain ihmeellistä, joten painelin iloisesti pari kertaa "lähetä tilaus" -nappia. (Huom. Älä tee sitä kotona, älä!) Ja hupsistakeikkaa, meiliin tullut tilausvahvistus ilmoitti minun tilanneen viisi kertaa pinkin ja valkoisen laukun. Asiakaspalvelu tosin hoiti asian kunnialla: minulle soitettiin lähes välittömästi kännykkään, ja kysyttiin, oliko saapunut tilaus oikein. Määrät korjattiin sitten puhelimessa ja sain vielä meiliin vahvistuksen. Varmuuden vuoksi ilmoitin vielä luottokuntaan, että tarkoitus on tosiaan veloittaa kortiltani ko. summa ainoastaan kerran. Ja kaikki sujui lopulta hyvin, vaikka kylmä hiki nousikin jo otsalleni tajutessani olevani kymmenen kalliin käsilaukun omistaja...

3 Comments:

At 4:28 ip., Anonymous Anonyymi said...

Sä unohdit mainita linkit niihin korukauppoihin, joista sulla ja Niinalla oli puhetta...

Nimim. "Enhän mää mistään kelttikoruista..."

 
At 2:38 ip., Blogger nanna said...

Marjut: ei hätiä mitiä! Täydellinen shoppauspalvelu auttaa:

www.ortak.co.uk on Skottien "kalevalakoru" ja myy kaikkea kivaa (ja lähettää ulkomaille). Mä olen saanut näitä lahjoiksi, ja hinnat oli itse asiassa pieni yllätys...

Ja tästä puhui Niina
www.past-times.com
Muutakin kuin koruja eli kaikkea hyödyllistä. Esim. tämä on pihalle ihan ehdoton:
http://www.past-times.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=71509&catalogId=10352&storeId=10101&categoryId=17251&langId=-1&parent_category_rn=11351&bcrumb=Home|17251|

 
At 9:01 ip., Blogger yanmaneee said...

yeezy
golden goose
supreme clothing
yeezy
yeezy shoes
balenciaga
yeezy
air jordan
yeezy
adidsas yeezy

 

Lähetä kommentti

<< Home