2007-10-04

Ei aina käy niin kuin toivotaan

Joskus homma menee oikein urakalla käteen. Niin käteen, että täytyi pitää viikon raportointitauko, ennenkuin asiasta teki mieli edes puhua.

Edellisen postauksen lila takki näytti jotenkin nihkeältä ja päätin kostuttaa sitä kunnolla pinnan tasaamiseksi. Vain huomatakseni, että kostutus sai langan venähtämään oikein urakalla - takki kasvoi yhtäkkiä lähemmäs polvipituiseksi loimeksi, jossa oli kilometrin pituiset hihat.

Mikä avuksi? No joka neulojan salainen ase, kuivausrumpu tietenkin. Ensimmäinen kerta ei auttanut mitään. Takki takaisin rummutettavaksi, vähän lisää aikaa... ja ... ja ... ja Maailman pikkuisin huopunut, vyötärömittainen, vajaahihainen takki!!!Tähän kohtaan ei tule edes kommenttia. Jokainen voi päätellä itse, miksi sensuuri iski.
Takakappaleen palmikot ja nypyt ovat sentään aika sööttejä huopuneinakin. Ja onni onnettomuudessa, että tekeleen saa sentään ängettyä päälle. Kyllä siitä jotain vielä tulee. Mutta nyt ei äiti kyllä saanutkaan uutta villatakkia!

* * *

Mikä avuksi? Lohtulankaa tietysti!

Mutta mikä ihme minua vaivaa -tarvitsenko uudet silmälasit vai olenko vain viettänyt liikaa aikaa värisokeiden insinöörien seurassa, ja tauti on tarttunut? Kuvittelin tilaavani ihania kerman ja vaniljakastikkeen sävyjä. Kuinka kävi?

Kyllä. Se on persikka. Persikka.

Hei hei vaan taas vähäksi aikaa. Jos minua ei näy, olen ostamassa persikan kaveriksi kivipestyjä porkkanalahkeisia farkkuja ja pehmennyttämässä hiuksiani.

10 Comments:

At 10:37 ap., Blogger neja said...

Voi ei:| Huonoa tuuria kaikin puolin.

 
At 10:52 ap., Anonymous Anonyymi said...

Tuo villatakki näyttää aivan ihanalta. Onnistuisinko olemaan sopivasti pienempi että se sopisi minulle?

 
At 11:08 ap., Blogger KirsiÄr said...

Muistathan, että lepakkohihat vievät enemmän lankaa... Ja hei onks noi sun olkatoppaukset vai mun ergonominen tyynyni...

 
At 11:23 ap., Blogger kirsi said...

Voihan köhnä tuon takin kanssa! Lohtulanka on kyllä tässä tapauksessa erittäin paikallaan, ehkä jopa hiustenpehmennyskin ;) . Tässä vaiheessa ei tietysti siltä tunnu mutta kaikki mikä ei tapa, vahvistaa. Myös neulonnan maailmassa :)

 
At 1:19 ip., Blogger nanna said...

Neja: Kiitos osanotosta! Sitä tarvitaan...
ANonyymi: kiitos vaan, mutta varmaan tarvitsisin vähän tarkempia tietoja arvioidakseni, menisikö takki sinun tai kenenkään muunkaan päälle...
KirsiR: Mitä perr... loppuuks se lanka nyt kaiken lisäksi keskenkin? Mutta kai siihen voi yhdistää sitten vaikka fuksiaa ja sähkönsinistä, aitoon Usvasalo-tyyliin?
Kirsi: Kiitos, lohtulanka on aina erittäin tarpeen. Voi olla, että kahdesti mietin, ennen kuin seuraavan kerran menen kuivausrummun lähelle.

 
At 2:45 ip., Blogger AnneV said...

Anteeksnyvaan, ei pitäis kääntää veistä haavassa, mutta pitikö sun edellisissä kommenteissa manata, että tulee sitten vaikka kissanpeitto?

Haluakko hyvän vinkin? Tee siitä vaikka laukku! Helppoa kuin heinänteko...

 
At 3:48 ip., Blogger nanna said...

Anne: Jaa, en ole heinäntekoakaan koskaan kokeillut (siinä ei varmaan käytetä kuivausrumpua???) mutta olen eräiden kommenteista ymmärtänyt, että ei sekään nyt mitään maailman yksinkertaisinta puuhaa ole... ;DD

 
At 9:23 ip., Anonymous Anonyymi said...

Ihmispolo *lämmintä myötätuntoa* Kaikki kääntyy kyllä vielä hyväksi *lisää myötätuntoa* Tiedän millaista tuo on, BTDT.

 
At 11:17 ip., Anonymous Anonyymi said...

Mun mielestä toi takki näyttää ihan kivalta. Mut ehkä se johtuu siitä etten ymmärrä naisten vaatteista:)

 
At 11:47 ip., Blogger Villasatu said...

auh, onneksi nettikaupat ovat täynään lohtulankaa... ja kasari on aina muodissa ;-)

 

Lähetä kommentti

<< Home