2006-04-14

It's the little things that make the world

Hyvää pääsiäistä kaikille! Kevät näyttää tulevan viimeinkin ja moni asia vihertää. Niin lautasella kuin puikoillakin. Neuleet eivät ole viime aikoina kovasti edistyneet, kun moni muu asia - esimerkiksi liikunta - on vienyt neulomiseen tarkoitettua aikaa ja energiaa. Mutta nyt vihertää. Eilen teatterilippujen noutoreissulla piipahdin Vihreässä Vyyhdissä ja sijoitin ihaniin eebenpuupuikkoihin sekä ihmeellisen pörröiseen, joustavaan lankaan, joka ilmoitti haluavansa vappuhuiviksi. Tällaista nyt sitten touhutaan. Tunnistattehan sukanalun? Sehän on tietysti uusimman Ullan ihana saunasukka.
Valmentaja Osis on toipunut olympialaisten rasituksesta ja löytänyt uuden ystävän. Aamulla hieraisin silmiäni kahdesti, kun pihalla istuikin nenät vierekkäin odottamani yhden sijasta kaksi kissaa. Tämä kuva on lavastus, vieras kissa on ihan eri. Ja tarkkaavainen katsoja huomaa, että Oskanderissa on tässä kuvassa sellaista nuoruuden solakkuutta ja sporttisuutta, joka nykyisin on verhoutunut herrasmiesmäisen arvokkuuden alle.

Kissaystävän lisäksi Oskua viihdyttää myös Fasu Fasaani. Fasupalat eivät kuitenkaan ole lounastoiveiden listalla, sillä Fasu on aika iso ja pelottava.

Kuvassa on toinenkin virhe: Oskari on vaihtanut väriä. Tietenkin vastoin emännän toiveita. Märässä mullassa kierinyt aiemmin ruskeavalkoinen kissa on nyt perusteellisen suihkun jälkeen edelleen ruskea. Oskarin äiti on märkä ja karvainen ja Oskarin kylpyhuone on myös hyvin märkä ja karvainen.

Oskarin äiti katsoo, että ansaitsisi jonkun kivan pääsiäispupun tuoman yllärin. Ehkä suklaisen lankakerän?

7 Comments:

At 4:12 ip., Blogger Martsuli said...

Kiva postaus:)
Hyvää pääsiäistä!

 
At 8:43 ip., Anonymous Anonyymi said...

Hyvää pääsiäistä! =)

 
At 10:40 ip., Anonymous Anonyymi said...

Hyvää pääsiäistä myös suklaapupuksi muuttuneelle Oskulle!

 
At 11:13 ap., Blogger AnneV said...

No, mitä Osku sai, mitä Osku sai?

 
At 5:51 ip., Blogger Kati E said...

Päivityksiä kiitooooooos!!!

 
At 12:00 ap., Anonymous Anonyymi said...

HuHuu! Mitäs nyt kun on näin hiljaista tässä blogissa?

 
At 6:58 ip., Blogger Susanna said...

Mihinkäs olet kadonnut? :D

 

Lähetä kommentti

<< Home