2005-12-28

Ei kiirehdittäis ollenkaan ja oltais rauhassa vaan

Myöhäiset hyvänjoulun toivotukset kaikille, joita viesti ei tavoittanut ennen aattoa! Joulu sujui perinteisin merkein ja rauhallisesti. Ainoastaan pukille melkein tuli kiire viimeisen tilauksen toimittamisen kanssa. Olen toki vuosien varrella lahjoittanut monennäköisiä keskeneräisiä teelmiä ja virtuaalisia villasukkia. Nyt ylpeys ei kuitenkaan antanut periksi -varsinkin kun kuulin lahjansaajan ei-niin-kovin-hiljaisen kommentin "ja mikähän paripuoli sukka sieltä on tällä kertaa tulossa". Niinpä tikutin viimeisen lahjaneuleen valmiiksi vielä aattoiltana. Kas tässä:

Malli: Moda 2/2005
Lanka: Novita Aino, yhteensä noin 600 g.
Puikot 6,0 ja 5,5.
Arvostelu: Kiva helppo malli, palmikkokuvio oli mukavan vaihteleva.
Mitä muutit mallissa: Mallia on vähän muokkailtu ja esimerkiksi poolokaulus jätetty pois.
Mitä teet eri lailla seuraavalla kerralla: Näitä voisi tehdä toisenkin.
Pitoon vai purkuun: Toivottavasti pitoon. Vaikutti olevan lahjansaajalle varsin mieleinen.



Jouluna oli hyvää aikaa neuloa ja siksipä näyttääkin lupaavasti siltä, että kiirehtimättä ja rauhassa valmistuu vielä tämän vuoden puolella kaksi pitkään keskeneräistä neuletta (kuvat yllä ja alla). Lisää näistä lähipäivinä.
Posted by Picasa

Lopuksi lehdistökatsaus.
Interweave Knits -lehden talvinumeron saapui tänään. Tähän asti siis tilaus on edelleen toiminut ongelmitta; kaikki numerot on saatu ja jopa ajallaan. Lähettäjäpäässä varmaankin selvitetään, miksi jollekin suomalaiselle on erehdyksessä postitettu lehteä ilman asiaan kuuluvia ongelmia.

Uusin Gloria-lehti on tutustunut Stitch'n'Bitch -kirjan suomiversioon trendipalstallaan. Toimittajan mukaan "kirjan tekijä Debbie Stoller on kuulemma saanut aikaan kansanliikeen, kun "naiset Bostonista Hong Kongiin kokoontuvat vakiokahviloihin ja internetin keskustelupalstoille neulomaan ja juoruamaan. Sen tiedän, että Suomessa pojat virkkaavat pipoja, mutta neulovia naislaumoja en ole bongannut."

Ai, ei vai?

9 Comments:

At 11:12 ip., Blogger laurar said...

Ihq tuo pinkki palmikkoneule!

 
At 11:25 ip., Blogger nanna said...

Laura: uuh, sä olit nopea:) Niin on ihq, kun saisi vielä raukka vetskarin (ja kauluksen).

 
At 9:02 ap., Anonymous Anonyymi said...

Ehkä Glorian toimittajat ei liiku samoissa paikoissa kun neulojat.

 
At 11:42 ip., Anonymous Anonyymi said...

Hmm... Käsitykseni naistenlehtien tasosta vain vahvistuu. Se ei tähänkään asti ole ollut kovin korkealla, tämän jälkeen ei varsinkaan. Toisaalta, "neulova naislauma" ei kyllä ole kovin kiva nimityskään.

Taidan siis valita naistenlehtiä parempaa luettavaa itselleni, esmes Knitting on the Edge voisi olla hyvä valinta! :-)

-Maria

 
At 3:11 ip., Blogger Niina said...

Hmm...jonkun pitäisi vinkata sille Glorian toimittajalle oikea neulovan naislauman bongauspaikka.
Tosin en mä nyt meitä ole miksikään laumaksi mieltänyt... Mööh!

 
At 4:03 ip., Blogger Susanna said...

Mä laitoin sille Kristiinalle meiliä, ja hän kiitti tiedosta :D Ja haluaa mahdollisesti tehdä jutunkin:D

 
At 12:03 ip., Blogger Siniset Silmukat said...

Palmikkoneuleesi ovat ihanan lämpöisen näköisiä! Ihailen kyllä neulomisen nopeuttasi.

 
At 12:03 ip., Blogger Siniset Silmukat said...

Palmikkoneuleesi ovat ihanan lämpöisen näköisiä! Ihailen kyllä neulomisen nopeuttasi.

 
At 1:25 ap., Anonymous Anonyymi said...

Heips, jos olet tulossa huomenna 5.1. Camppiin, niin otatko lainalehden mukaan kun tuo Marja haluaisi lainata sitä sitten seuraavaksi.

 

Lähetä kommentti

<< Home