Untuvaan retki kulkee, siihen maan talvi sulkee...

Pirrellä on ollut vastoinkäymisiä. Niin minullakin.

Eilen piti olla kiva päivä. Silloin oli Helsingin neuletapaaminen ja blogikissan nimipäivä. Molemmat sinänsä ihan positiivisia ja mukavia asioita. Kotiuduin neuletapaamisesta taas kovin virkistyneenä ja iloisena. Lahjoin nimipäiväsankaria herkuilla (gruyereä ja appenzelleriä, mikäli ketään kiinnostaa) ja siivosin keittiön lattialta noin 157 kpl Hill'sin Indoor Cat Low fat -kissanruokaa, joka oli levinnyt kaikkialle kaadetun ruokakupin ympäristöön. Eihän tämä toki mitään - vielä.

Istuin sohvalle nauttiakseni kaikessa rauhassa Aliaksesta. PUFFF. Telkkari pimeni. Ja uutta valaistusta ei asiaan tullut, vaikka yritin yhdistellä piuhoja uudestaan, käynnistellä ja sammutella rakkinetta. Nothing. Nix. Niente. Ei siis enää tv:tä. Ja kun olin päättänyt sinnitellä viellä vuoden-pari vanhalla rakkineella, että taulu-tv tekniikka kehittyisi - ja halventuisi.

Mutta ajatellaan positiivisesti: Kiltti setä tv-lupatarkastaja, tervetuloa meille Espooseen, vaikka heti!

Eihän tässä vieläkään mitään. Menin nukkumaan vähän ärtyneenä. Näin unta kanalassa olemisesta ja höyhenistä. Uneen sekoittui jotenkin ajatus pomostani, joka rakastaa lauleskella päivittäin "Ei täällä ole muita kuin me kanat..." (Se on ilmeisesti joku lastenlaulu?)

Kanat? Höyhenet? Pöllyävät höyhenet? Ei se ollutkaan unta! Avasin silmäni ja totesin ympärilläni oikeasti pöllyävän höyheniä ja untuvia. Untuvatäkissäni oli ammottava reikä, jonka kimpussa oli nelijalkainen olento tekemässä innolla arkeologisia tutkimuksia.

Tässä olisi tarjolla syyllisen kuvaa. Entinen blogikissa, tuleva patakinnas.

Goodbye, rakkaat veronpalautukseni!