Faking joyous surprise at the gifts we despise?

Pohjois-Euroopan kelttiläisillä ja skandinaavisissa alueilla vuosi muodosti kahdeksankapulaisen "pyörän". Uusivuosi ajoitettiin useimmiten Kekriin, nykyiseen kristilliseen pyhäinmiestenpäivään. 21.-23. päivä joulukuuta oli kuitenkin talvipäivänseisaus, jota norjalaiset kutsuivat tätä nimellä Jule (engl. Yule, ruots. Jul). Talvipäivänseisaukseen on liittynyt ainakin germaaneilla ja kelteillä pimeyden voittaminen ja auringon mahdin korostaminen. Talvipäivänseisauksen aika oli pimeää aikaa, jolloin erilaiset pahat henget voivat olla valloillaan. Joulupölkyn polttaminen on vanha germaaninen ja kelttiläinen tapa. Pölkyn äärellä tehtiin ennustuksia ja sen katsottiin olevan suojauksena pahoja henkiä vastaan. Puun jäänteillä uskottiin olevan maagisia voimia. Kun lehtipuut lakastuivat Auringon hiivuttua, ikivihreissä puissa Aurinko edelleen eli. Siten niitä saatettiin käyttää Auringon voiman symboleina pimeyden henkien torjumisessa.

Ja mitäkö tekemistä kelteillä ja pimeyden hengillä, saati sitten norjalaisilla, on tämän blogin kanssa? Pimeyden voimat ovat nyt valloillaan, sanokaa minun sanoneen. Joku korkeampi voima ohjaa toimintaani niin, että kaikki yritykseni ja ponnistukseni latistuvat jollain tavalla. Mikään ei onnistu, mikään ei suju. Ainakaan neuloessa.

Tuskastumiseni taustalla on jo muistakin blogeista tuttu norjalainen ohje. Kaunis neule, joka pitäisi saada jouluksi valmiiksi. Kunnes havaitsin pienen mitoitusongelman. Norjalainen palmikkoneule on siis suunnattu isälleni (180 cm, koko 52 C). Tämä aiempi palmikkopaita taas on äidilleni (158 cm, omien väitteidensä mukaan koko 40-42, realistisemmin ehkä 38). Ja molemmissa sama lanka, Novitan Aino. Ja kuinka ollakaan, äidin neuleessa silmukoita on selvästi isän puseroa enemmän. Puikkokoon vaihdoilla pääsin molemmissa jotenkuten toivottuun neuletiheyteen. Silti silmäni sanoo, että isän puserosta tullee hyvin istuva – äitirukka puolestaan saa säkin. Hän kieltämättä itsekin elää välillä siinä luulossa, että vaatteiden kuuluu olla väljiä. Ehkä olen turhan kriittinen. Minusta vaan neuleenkin kuuluisi istua. Ja turha kai mainita, että ei tässä viikon aikana enää mitään pureta.

Josta päästiinkin asiaan. Koska en oikein uskonut silmiäni Novita-lehden ohjetta tutkaillessani, vertailin kyseisen neuleen kokoa muihin ohjeisiin samassa lehdessä. Ja mitä ihmettä: lähestulkoon kaikissa malleissa mitoitus on ns. riittävän väljä. Kun taas toisessa kotimaisessa neulelehdessä luotetaan huomattavasti istuvampiin kokoihin. Voi villu*). Fiksumpi ihminen olisi tietysti pohtinut tätä kokoasiaa aiemmin eikä luottanut, että koko M istuu aina riittävän hyvin M-kokoiselle ihmiselle. Ehkä suuri intoni päästä aloittamaan molempia töitä aiheutti hetkellisen ajatuskatkoksen, enkä pohtinut mittojen todellista merkitystä sen tarkemmin. Voin päästä ehkä joulun jälkeen neulomaan äidin paitaa uudestaan. Mitäköhän ne ajattelevat siellä kyseisessä lehdessä, kenelle näitä kokoja oikein mitoitetaan?

Odotan ensi viikkoa ja talven selän taittumista. Ehkä se muuttaa tilannetta.
Onneksi jotkut ottavat elämän minua kevyemmin ja keskittyvät olennaiseen.


*) Huomasitteko muuten, en sanonut rumaa sanaa niin kuin eräät. ;-) Pahoittelen kielenkäyttöäni. (Kirosin tai en, so not, kunhan neulominen edes kulkee.)