2005-08-07

Papa don't preach, we're in trouble deep

Viimeisen viikon olen auttanut vanhempiani muuttamaan. Tiedättehän varmaan tunteen: toinen istuu lamaantuneena tavaroidensa keskellä ja kieltäytyy aloittamaan pakkaamista, toinen herää pirteänä kuin peippo ja auto on lastattu jo klo 06.30. Toinen on sitä mieltä, että muutto on hyvä tekosyy päästä eroon turhista tavaroista, toinen taas haluaa säästää kaiken - jopa isovanhempien saamat joulukortit 1960-luvulta.

Muutossa kuitenkin selvisi, että minulla ei ole mitään syytä hävetä: äitini päihittää minut vielä kirkkaasti lankojen hamstraamisessa! Kannoin uuteen asuntoon 25 keltaista "kotilaatikkoa" täynnä lankaa. Näistä viisitoista meni lopulta takaisin kellariin, sillä niitä ei "ehkä tarvita tänä talvena". Toisessa kellarivarastossa on suunnilleen saman verran lisää. Isäni ähisi, puhisi ja pyöritteli silmiään. Sekä esitti jälleen kerran ikuisuushaaveensa siitä, että saisi joskus elää langattomassa kodissa. Häntä hiljensi ainoastaan tieto, että kiitettävä määrä lankaa on mennyt sentään päiväkotiin askartelua varten ja Martoille Äiti Teresa-peittotalkoisiin.

Pohjattomasta lankatulvasta minun mukaani tarttui näytteitä parin-kolmen villapaidallisen verran. Sinisten ja valkoisten nimet ja alkuperät ovat tuntemattomia. Valkoisesta minulla oli pienenä neuletakki, joka pisteli. Oskun esittelemästä vaaleanpunaisesta puuvillaviskoosista (Panda Lady) minulla oli ala-asteella ihq neule. Ja erityisen hyvää lankaa oli marjapuuronvärinen Ilves Shetland (100 % shetlandvilla, 50 g/140 m, puikot 3½-4), josta äitini neuloi minulle pitsihelmaista mekkoa, kun oli polvenkorkuinen. Mekon ollessa viimeistelyvaiheessa käytin jo kukkalevikkeillä koristettuja farkkuja, purjehduskenkiä valkoisilla aerobicsukilla sekä baseballtakkia (ja kuuntelin poikabändejä). Niinpä mekko päätyi sittemmin kangaspuihin ja torkkupeitoksi. Käytän sitä edelleen viikottain. Mutta jämälangoista voisi tulla vielä vaikka joku kiva huivi.

Tällaista on puikoilla nyt. Ilmeisesti ei paljon esittelyä kaipaa: Rogue. Itse asiassa kolmanteni. Viime syksynähän muutamien neulojien piti aloittaa suomalainen rogue knit-along, joka alkoi erinäisillä varaslähdöillä. Minä myönnän, että niin kävi minullekin. Rogue nro 1 edistyi kaulaan asti, kunnes havaitsin, että kanervanlila väri ei sovi minulle eikä koko lanka Rogueen. Purkuun meni - ehkä siitä voisi tulla Eris äidilleni. Rogue nro 2 on sen sijaan oikein hyvä: ainoa ongelma on vain, että hupun puolivälissä lanka loppui. Kyllä, se tarjouslanka, joka on poistunut markkinoilta. Pitäisiköhän joku ystävä vaikka huputtomasta Roguesta?

Tämä on siis Rogue nro 3, lankana Jaegerin Shetland Aran (muistatteko?). Toistaiseksi ei ongelmia, mitä nyt lanka vähän pölisee. Kolmannen kerran neronleimauksena oli kuitenkin jo neuloa käännevara kiinni nurjalle puolelle jo neuloessa. Näyttää tosi professionaalilta ja säästää taas yhden ylimääräisen päärmeen ompelulta.

Blogikissan lisäksi minulla on nyt myös blogihevonen! Posted by Picasa

P.S. Linkkien etsiminen ylle omasta arkistosta paljasti, että olen näemmä ostanut kesäkuussa paidallisen verran Rowanin Corkia. Yikes. Olin autuaasti unohtanut tämänkin ostoksen. Se kyllä näyttää olevan tämä bloggaamisen etu, että on tullut käytettyä niitä lankoja, joita on viime aikoina ostanut. Ja jopa jossain määrin muistaa senkin, mitä on tullut hankittua.

p.s.ps. Äiti soitti ja aneli hakemaan lisää lankaa. Uuden asunnon, joka on puolta pienempi kuin edellinen, komerot eivät mahdu kiinni.

3 Comments:

At 9:52 ip., Blogger Kristel said...

Sullahan olisi nyt hyvä bisnesmahdollisuus diilata kalliilla hinnalla vintagelankoja kanssaneulojille. ;)

 
At 10:20 ip., Blogger Susanna said...

d'oh! Siis miksi, oi miksi a)mun äiti ei hamstraa lankoja, b)mummi ei jakele niitä??? TAHTOOO!

Rogue näyttää ihanalta!

 
At 12:27 ap., Blogger nanna said...

Kristel ja Susanna: nämäkin langat irtosivat äidistä vasta pienen kitinän jälkeen. vielä on neuvottelut meneillään esim. parista kilosta pinkin ja oranssin sävyisiä ohkaisia villoja, joista voisi kivasti 2,5 mm puikoilla tikuttaa jotain. Vintagelankabisnes olisi kyllä yleisesti kivaa!

 

Lähetä kommentti

<< Home