2005-11-01

Tonttu Torvinen on salainen - ja pukin tärkein alainen

Nannan lahjatehdas esittää ylpeänä: ensimmäinen joululahja tälle vuodelle! Äidin kaarrokeneule on tässä kuvassa vielä silittämättä, mutta lopputulemaa voi jo arvioida. Posted by Picasa

Malli: Novita Talvi 2005, malli 3
Lanka: Novita Aino, yhteensä noin 600 g. Poikkeaa ohjeen mukaisista määristä siten, että minulle jäi yksi kerä ylimääräistä punaista ja yksi valkoinen kerä piti käydä ostamassa lisää.
Puikot 6,0 ja 5,5.
Arvostelu: Ensimmäinen kaarrokeneuleeni. Sopiva yhdistelmä aivotonta neulontaa ja enemmän tarkkuutta vaativaa värkkäämistä. Neuletiheys täsmää, mutta silti pusero on minusta jättimäisen väljä. Olen kai itse tottunut kapeampiinkin, mutta kaipa tällainen väljyys vetoaa minua vanhempaan käyttäjäkuntaan.
Mitä muutit mallissa: Mallineuletta on muokkailtu matkan varrella musta tuntuu -periaatteella. Kolmannella värillä tehtävät stiplut jätin kokonaan pois tarpeettomina.
Mitä teet eri lailla seuraavalla kerralla: Lyhennän hihoja. Lyhennän ja kavennan ehkä koko paitaa. Kuunnellaan tästä kuitenkin nyt ensin lahjansaajan arvostelut. Jätin muuten kauluksenkin auki ja ompelematta kiinni, jotta sen korkeus ja kireys voidaan passata lahjansaajan pään mukaan.
Pitoon vai purkuun: Toivottavasti pitoon. Lahjahevosta ei saa katsoa suuhun. Jälkikäteen esitetty toive siitä, että Isoveli Colorista tehty jakku voisi olla mieleinen, jätetään myöhästyneenä huomioon ottamatta.
Sopivat kengät: Punaiset huopatossut voisivat olla kivat.
Does-my-bum-look-big-in-this -factor: Jaa, minun vai äiteen takamus? Minun päälläni näyttää hyvältä, jokseenkin väljähköltä. Lahjansaaja on itse minua joitain senttejä lyhyempi, joten lopputulemaa on vaikea arvioida.

Ainoa on erinomaisen kivaa neuloa. Paidan tuhoton väljyys ja hihojen pituus (no, ehkä meillä vaan on töpökätistä sukua???) valitettavasti tällä hetkellä vi--- suututtaa kovasti. Ohjetta on noudatettu ja mitat täsmäävät, joten syyttää voi ainoastaan omaa mittojen hahmottamiskykyä. Ehkä on hyvä, että vaihdoin aikanaan maanmittauksen ihan toisenlaisiin opintoihin.

Alkuperäinen suunnitelma oli pyöräyttää samanlainen myös isälle. Nyt alan vain tulla toisiin aatoksiin. Ensinnäkin kahta samanlaista on tylsä tehdä. Toisekseen voisin käyttää isän lahjaan varastoissa marinoituneet Noro Shinanot, ja pyöräyttää niistä vaikka Fosterin. Hmmm. Kommentteja?

Kuvassa näkyvä tötterö saapui perjantaina Ikeasta. Se on loistavasti neulojalle ja neulelahjoille sopivaa joulupaperia. Ja sopii täydellisesti kaarrokeneuleen kaveriksi!

Koska minulla on kamerani kanssa vielä yt-neuvottelut käynnissä, esittelen nyt vain yhden kuvan.

8 Comments:

At 11:58 ip., Blogger Carita said...

Kaunis pusero ! Määkin ostin joululahjapaperia lauantaina Ikeasta, sitä punaruudullista :)

 
At 12:03 ap., Anonymous Anonyymi said...

Jospa yllättäisit ja pyöräyttäisitkin isälle sen viereisen, oliko se Dudley tms. Jospa isä ilahtuisi nuorekkaasta mallista joka mahdollisesti tekisi hänestä äidin silmissä komean ;)

 
At 9:27 ap., Blogger Kati E said...

Oi ihana kaarrokeneule. Mä haluan tuollaisen kans. :D

Ja juu Fosteri on kiva.

 
At 12:58 ip., Blogger nanna said...

Carita: Kiitos! ikeassa oli tosiaan aika paljon kivaa joulutavaraa.
Kristiina: Hyvä ajatus! Tosin jälkimmäinen toiveesi on jo aika hurja;-)
Kati: Kiitos, mutta sulle suosittelen kyllä suosiolla jo lasten kokoa!

 
At 7:12 ip., Anonymous Anonyymi said...

Ihana tuo kaarrokeneule! Olen ajatellut tekeväni itselleni samanlaisen heti, kun saan joululahjat alta pois...

 
At 7:43 ap., Blogger Kati E said...

Lasten kokoa? *hihittää* Mä saan kyl aina kuulla Veeran kummisedältä, et kun olen niin pieni. :O Ehkä mä olen sitten jotenkin huomaamaton tai jtn.

Ja kiitos muuten eilisestä, oli kivaa.

 
At 1:18 ip., Blogger nanna said...

Riitta: Kiitoksia, suosittelen kyllä tuon tekemistä!
Kati: Juu, oikeasti tuo malli tuntuu aika väljältä, joten lasten koko ei ollut mikään vitsi. Ja kiitos itsellesi vielä eilisestä, kivaa oli. Ja nyt odotan ihan täpinöissäni jo tammikuuta.

 
At 12:32 ip., Anonymous Anonyymi said...

Viittisikös laittaa mulle sun sähköpostiosotteen sitä lapasvaihtoa varten :)

 

Lähetä kommentti

<< Home