2006-10-10

Me vaadimme metallia

OK.
Tämän siis pitäisi olla postaus lukuisista valmistuneista töistä. Niitä on, uskokaa tai älkää. Ne on kuitenkin tarkoitus esitellä tyylikkäänä kavalkadina, joten siksi aiheesta lisää myöhemmin. Ja Salaiseen Ystävään liittyvistä töistä kuulette vieläkin myöhemmin.

Sen sijaan näette tällä kertaa Remontti-Rei... tai itse asiassa Remontti-Riinan (Minä itse! Ihan itse!!!) puuhastelua. Ei AnneV ole ainoa, joka hädän hetkellä tarttuu itse vasaraan. Kyllä se onnistuu täälläkin.

Sain iskuporakoneen muuttaessani omaan asuntoon -olin kai 18. Silloin isäni perustelu "kyllähän joka tyttö tarvitsee iskuporakoneen" ei tuntunut ihan uskottavalta, mutta poraa on sen jälkeen tarvittu useita kertoja. Yleensä (aina) olen onnistunut saamaan jonkun muun käyttämään poraa, mutta nyt piti ryhtyä itse tekoihin. Omistan pienen vaatehuoneen, joka eli surkeassa alennustilassa. Upeat alkuperäiset 80-luvun lastulevyhyllyt olivat romahtamassa ja mitään ei mahtunut minnekään. Viimeiset niitit uudistustarpeelle antoi Äidin Rakas Pikku Oskari, jonka lihaksikasta vartaloa hyllyt eivät enää kestäneet. Lastulevy taisi osua lattiaan jopa nopeammin kuin säikähtänyt kissa.

Siis kauppaan ja homma uusiksi. Homma hoitui periaatteella huonosti suunniteltu, puoliksi tehty. Huoneen alennustila oli vielä odotettua surkeampi ja seinät kaipasivat kunnostusta. siispä tapettia. Sitten koritelineitä. Ja rautasahaa. Ja poraa. Uskokaas muuten huviksenne, että ne poikien käsityövälineet vasta kalliita ovatkin! Aika monet kullatutkin Addit saa yhden rautasahan hinnalla, ja käyttöä riittää varmaan enemmän. (Lopulta lainasin sen sahan.)

Ta- daah! Nättiä on! Ja jostain syystä hyvin suunnitellussa hyllyssä entinen kaaos on täysin hallittavissa.Ja tästä olen erityisen ylpeä.
Siivousinnostus luonnollisesti jatkui. Jotain tekemistä asian kanssa oli luonnollisesti sillä, että jouduin olosuhteiden pakosta elelemään pari viikkoa vaatehuoneen sisältö levitettynä olohuoneen lattialle. Tarjoan teille kaikille ilmaisen vinkin: langat (ja varmaan kaikki muukin tavara) vie oikeasti tosi paljon vähemmän tilaa hyvin järjestettynä kuin epämääräisissä muovipussukoissa!
Ja tämä on sitten Kitten Mohairia. (huomatkaa mallin ilme: se on käynyt selvästi katsomassa Suvi Koposta Pradan mainoksissa...)

11 Comments:

At 6:26 ip., Anonymous Anonyymi said...

törkeen hyvän näköisiä kenkiä siellä kaapissa.Nih.

 
At 6:29 ip., Anonymous Anonyymi said...

Kengät olisivat minunkin mieleeni...

Kyllä kitten kittenin tuntee. Ei tosin taida olla enää mikään kitten tuo kattisi, mutta Suvin kuvia on tutkinut.

 
At 6:49 ip., Anonymous Anonyymi said...

siis mikä suvi koposen prada-mainos?

 
At 11:10 ip., Blogger mursuliina said...

hillitön kissa :D ja nättiä jälkeä vaatehuoneremontis.

 
At 11:51 ip., Blogger piua said...

Uuuh! Kenkiä... *kuolaa*

Aivan ihanan kätevän näköinen kenkähylly sulle tuli! Tuommoista tarttis joku muukin, niin näkis yhdellä silmäyksel mitä kenkiä kaapissa on. Eikä tarttis päivitellä kun ei oo mitään jalkoihin laitettavaa...
Tuutkos tännekin nikkaroimaan? ;)

 
At 9:01 ap., Blogger AnneV said...

Mikä on turhautumisen huippu? Se kun yrittää suurentaa kuvaa Nannan kenkäkaapista eikä se onnistu. Ihania popoja!

Muuten, ootko huomannut että blogilistan kuvauskategorioissa on myös "puutyöt". Hihi. Pitäiskö laajentaa reviiriä?

 
At 10:35 ap., Anonymous Anonyymi said...

Hieno uusi säilytyshuone. Kyllä kannattai tehdä.
Mulla Iitu ihastui MohairLux huiviin ja kietoutui siihen.

 
At 2:10 ip., Blogger nanna said...

Kiitos kaikille kommenteista! Nikkarointitilauksia otetaan vastaan:) - lankapalkalla... Nyt kun tuonne lanka- siis vaatehuoneeseen mahtuukin!

 
At 9:20 ip., Anonymous Anonyymi said...

Voi ku määkin joskus saisin ton mun vaatehuoneen laitettua. Ja että mitä kenkiä

 
At 10:04 ap., Blogger Niina said...

No kyllä nyt kelpaa! Mutta ihanko sulla on vaan noin vähän lankaa?

 
At 3:37 ip., Anonymous Anonyymi said...

Vähänkö oon kade. Voisitko tulla uudistamaan meidänkin vaatehuoneen? Ja kaikki kaapit voisit käydä läpi samalla... ;) Pitää näyttää ukollekin sun aikaansaannosta, jospa saisin minäkin luvan tehdä vähän remppaa :)

 

Lähetä kommentti

<< Home