2006-03-28

Voulez-vous tricoter avec moi ce soir...?

Jokin on vaivannut minua viime syksystä lähtien. Kävin tavanomaisilla kissanruokaostoksilla Tapiolan Stockalla ja selailin samalla kivan oloista ranskalaista neulelehteä. Jostain syystä lehti jäi tuolloin ostamatta, enkä tietenkään muistanut jälkeenpäin, mistä ihmeen lehdestä oli kysymys. Sanomattakin selvää, että sitä ei tietenkään sen jälkeen näkynyt.

Odotus palkittiin tänään, sillä Stockan lehtihyllyyn oli tullut uusi numero: lehden nimi näyttää olevan Ideal Tricot, ja se on ihana! Mallit ovat suurimmaksi osaksi Rowanin ja Phildarin. Yllättävää kyllä lehti näyttää sisältävän molempien viime kesän mallistoista ne nimenomaiset mallit, joiden takia alkuperäislehtien osto on ollut harkinnassa. Varsinkin Rowanin katalogin hinnan huomioiden Ideal Tricot tuntuu olevan varsin edullinen ja varteenotettava vaihtoehto. Ja kas kehveli, sen näyttää voivan myös tilata Suomeen! Osaankohan minä neuloa ranskaksi?

Eh bien, ovat muuten siirtäneet keskustan Stockmannin lehtiosastolla käsityölehdet uuteen paikkaan. Marssin vesisateesta sisälle vanhasta muistista tuttuun nurkkaan komean liituraitapukumiehen perässä, hetken jo ajatellen, että tässäkö se käsitöitä sietävä "Se Oikea" sitten olisikin. Kun huuru hieman haihtui laseistani tajusin, ettei ko. hyllyn lehtien naisilla ollut neulepaitoja päällä - eikä juuri muutakaan... Samassa tajusin myös, miksi se Komea Mies vilkuili minua niin perinolon näköisenä. Ah zut.

Koska nyt ollaan ranskalaisittain oikein trés elegante tunnelmissa, esittelen uusimman sisustusvinkin, joka on mukailtu uudesta Glorian kodista. Siellä vakavissaan (?) esitettiin huoneen koristukseksi kauniita lankakeriä esimerkiksi pöydällä olevaan kulhoon. Tässä amatöörin versio aiheesta á la Nanna.

Kiitos muuten kaikille onnitteluista! Neljäs vuosikymmen on nyt sitten lähtenyt käyntiin.

2006-03-24

aikuinen nainen mä oon - en enää eksy maailman tuuliin

Vähän aikaa sitten jossain nähtiin pieni ja sininen sievä pussi.

Ja nyt täällä näkyy tätä:




Kati rakas, tuhannet kiitokset! (Minä en ole pitsinneuloja...)

Täällä näkyy myös tätä:




Ja sitten voimme lainata tätä:

"Kun tulen vanhaksi
minä pukeudun violettiin
ja punaiseen hattuun, joka ei
rimmaa eikä sovi minulle.
Ja eläkerahoilla, joskus sitten
vasta aikojen päästä
minä ostan brandya ja
kesähansikkaat ja silkkisandaalit
ja sanon ettei meillä ole varaa
syödä voita.
Kun väsyttää, istun jalkakäytävlle,
ahmin kaupassa maistiaisia
ja painelen hälytysnappeja ja
nappuloita ja
kolisutan kepilläni rauta-aitoja
korvaukseksi nuhteettomasta
nuoruudestani".

Poncho on peräisin täältä.
Ja KSH on läpäissyt valmentaja Osiksen hammastestin: hyvänmakuista, mutta kestävää.

Ja viikon yllytys:
täällä on ale.