Ei kiirehdittäis ollenkaan ja oltais rauhassa vaan

Myöhäiset hyvänjoulun toivotukset kaikille, joita viesti ei tavoittanut ennen aattoa! Joulu sujui perinteisin merkein ja rauhallisesti. Ainoastaan pukille melkein tuli kiire viimeisen tilauksen toimittamisen kanssa. Olen toki vuosien varrella lahjoittanut monennäköisiä keskeneräisiä teelmiä ja virtuaalisia villasukkia. Nyt ylpeys ei kuitenkaan antanut periksi -varsinkin kun kuulin lahjansaajan ei-niin-kovin-hiljaisen kommentin "ja mikähän paripuoli sukka sieltä on tällä kertaa tulossa". Niinpä tikutin viimeisen lahjaneuleen valmiiksi vielä aattoiltana. Kas tässä:

Malli: Moda 2/2005
Lanka: Novita Aino, yhteensä noin 600 g.
Puikot 6,0 ja 5,5.
Arvostelu: Kiva helppo malli, palmikkokuvio oli mukavan vaihteleva.
Mitä muutit mallissa: Mallia on vähän muokkailtu ja esimerkiksi poolokaulus jätetty pois.
Mitä teet eri lailla seuraavalla kerralla: Näitä voisi tehdä toisenkin.
Pitoon vai purkuun: Toivottavasti pitoon. Vaikutti olevan lahjansaajalle varsin mieleinen.



Jouluna oli hyvää aikaa neuloa ja siksipä näyttääkin lupaavasti siltä, että kiirehtimättä ja rauhassa valmistuu vielä tämän vuoden puolella kaksi pitkään keskeneräistä neuletta (kuvat yllä ja alla). Lisää näistä lähipäivinä.


Lopuksi lehdistökatsaus.
Interweave Knits -lehden talvinumeron saapui tänään. Tähän asti siis tilaus on edelleen toiminut ongelmitta; kaikki numerot on saatu ja jopa ajallaan. Lähettäjäpäässä varmaankin selvitetään, miksi jollekin suomalaiselle on erehdyksessä postitettu lehteä ilman asiaan kuuluvia ongelmia.

Uusin Gloria-lehti on tutustunut Stitch'n'Bitch -kirjan suomiversioon trendipalstallaan. Toimittajan mukaan "kirjan tekijä Debbie Stoller on kuulemma saanut aikaan kansanliikeen, kun "naiset Bostonista Hong Kongiin kokoontuvat vakiokahviloihin ja internetin keskustelupalstoille neulomaan ja juoruamaan. Sen tiedän, että Suomessa pojat virkkaavat pipoja, mutta neulovia naislaumoja en ole bongannut."

Ai, ei vai?

Kaksi yötä jouluun on

Kuuntele! Mikä ulkona rapsahtaa?
Onko se pieni tonttu, joka ikkunasta kurkistaa?

Joulurauha levittyy yli maan
kuura jäädytti marjat pihlajan
maahan hiljaa lunta sataa.

Tuoksuu keittiöstä huuma inkiväärin ja kanelin.
Katson lasta, joka ensi kertaa odottaa
punatakkista vierasta, joka meillekin piipahtaa.

On joulu. Rauha levittyy yli maan.
Sytytän kynttilän, annan tunnelman valloittaa.

***

Hyvää joulua ja juhlamieltä jokaiselle lukijalle! Siirryn takavasemmalle viimeistelemään lahjoja (=neulomaan kaksi villapaidan hihaa). Palaan vuodenvaihteen tunnelmiin ensi viikolla.

P.s. Haukku -langasta irtoaa höyrytettäessä varsin tuhti märän koiran tuoksu, mikä täten tiedoksi saatettakoon.

Oi katsopas vaari tuota hauvaa

No mutta mikäs turskale se tämmöinen on???

Haisee koiralle! Hyi!!! Monoa moiselle kapistukselle!

No jaa - tarkemmin ajatellen...

... ei yhtään hassumpi juttu! Kelpaa kyllä peitoksi. Mutta mami, mikä se oikein on?

"Turskale" on itse asiassa pukinkonttiin menevä kaulaliinantekele. Taannoin ostamistani Pirtin kehräämön Haukku -langoista (50 % lammas, 50 % koira) alkui kehkeytyä lahjakaulahuivi pienelle pojalle, joka rakastaa koiria. Omaa koiraa ei lahjansaajalla tällä hetkellä ole, vaikka sellainen on jo tilauksessa. Ehkä kaulahuivi saa kohteen ajattelemaan koiraisia asioita?

Valitsin malliksi tunturipatentin, joka on sopivan miehekäs ja selkeä. Huivi jää todennäköisesti saajan maun tuntien ilman hapsuja ja melko lyhyeksi - en ole usein nähnyt miespuolista henkilöä, joka kietoilisi mielellään piiiitkiä huiveja kaulaansa pashmina-tyyliin. (Siis jos ei Fab 5:ä ja Idolsin Peteä lasketa.)

Tässä vielä lähikuvaa huivin nurjasta puolesta. Mielestäni on tärkeää, että huivin nurja puolikin on esittelykelpoinen ja kiinnostava. Tämä on sitä.

Keskeytämme lähetyksen väliaikatiedotuksen vuoksi

Kaikkea pitää kokeilla, kuten esimerkiksi tätä. Latasin palveluun kuvani, jotta saisin selville, ketä julkkista eniten muistutan. Esittäydytään nyt sitten oikein naamakuvallakin, kun koti ja kissa on jo esitelty. Tässä siis henkilö, jonka kasvot ovat 70 -prosenttisesti omani:

Koska meillä on joulu

Nannan tonttupajalla on ollut vilkasta.

Ikkunoihin on vaihdettu jouluksi jouluverhot. (Ei, en ole oikeasti sellainen Täydellinen Nainen, jolla on joulu-, pääsiäis- ja juhannusverhot ja mätsäävät servetit. Nämä Marimekon verhot jostain 1970 -luvulta ovat ilahduttaneet joulujani silloinkin ja löysin ne uudestaan viime kesänä. Uuteen käyttöön siis.)

Jouluverhojen kaveriksi löytyi omista varastoista myös ihanan retrohenkinen liina.

Ja viime postauksessa esitelty joululahjapaniikki alkaa jo hellittää: tässä kasassa on isän jouluneule, joka on tällä hetkellä enää hihoja vaille. Fataaliin on vielä viisi päivää - ei pitäisi siis tuottaa ongelmia. Huomatkaa, että edellisessä postauksessa tämä pusero esiintyi sentään ainoastaan seitsemänä lankakeränä!

Mallia ja Aino-lankaa on mukavaa neuloa. Olen neulonut kotona sohvannurkassa ja yritin neuloa eilen vähän Voittaja 2005 -näyttelyssäkin. Minulle tosin ystävällisesti huomautettiin, että idea ei välttämättä ole kovin hyvä: joku näyttelyn "tähtiesiintyjistä" voi kuulemma tulkita iloisesti heiluvan neuleen motivointikapulaksi tai retuutettavaksi rätiksi. En halua jäädä maailmanhistoriaan naisena, joka kirmasi kehässä neuletta raahaavien näyttelykoirien perässä. Siksi suurin osa kuvassa näkyvästä edistyksestä onkin aikaansaatu kotisohvalla.


Suoritin myös joulun annoksen hyväntekeväisyyttä ja vein muutaman kassillisen tavaralahjoituksia Hesylle. Kassissa oli myös pari käyttämätöntä neuletta, jotka eivät miellyttäneetkään minua valmistuttuaan. Ilokseni huomasin, että ne olivat päätyneet myyntipöydälle jo vierailuni aikana. Jäi hyvä mieli, kun voin auttaa hyvää asiaa.

Faking joyous surprise at the gifts we despise?

Pohjois-Euroopan kelttiläisillä ja skandinaavisissa alueilla vuosi muodosti kahdeksankapulaisen "pyörän". Uusivuosi ajoitettiin useimmiten Kekriin, nykyiseen kristilliseen pyhäinmiestenpäivään. 21.-23. päivä joulukuuta oli kuitenkin talvipäivänseisaus, jota norjalaiset kutsuivat tätä nimellä Jule (engl. Yule, ruots. Jul). Talvipäivänseisaukseen on liittynyt ainakin germaaneilla ja kelteillä pimeyden voittaminen ja auringon mahdin korostaminen. Talvipäivänseisauksen aika oli pimeää aikaa, jolloin erilaiset pahat henget voivat olla valloillaan. Joulupölkyn polttaminen on vanha germaaninen ja kelttiläinen tapa. Pölkyn äärellä tehtiin ennustuksia ja sen katsottiin olevan suojauksena pahoja henkiä vastaan. Puun jäänteillä uskottiin olevan maagisia voimia. Kun lehtipuut lakastuivat Auringon hiivuttua, ikivihreissä puissa Aurinko edelleen eli. Siten niitä saatettiin käyttää Auringon voiman symboleina pimeyden henkien torjumisessa.

Ja mitäkö tekemistä kelteillä ja pimeyden hengillä, saati sitten norjalaisilla, on tämän blogin kanssa? Pimeyden voimat ovat nyt valloillaan, sanokaa minun sanoneen. Joku korkeampi voima ohjaa toimintaani niin, että kaikki yritykseni ja ponnistukseni latistuvat jollain tavalla. Mikään ei onnistu, mikään ei suju. Ainakaan neuloessa.

Tuskastumiseni taustalla on jo muistakin blogeista tuttu norjalainen ohje. Kaunis neule, joka pitäisi saada jouluksi valmiiksi. Kunnes havaitsin pienen mitoitusongelman. Norjalainen palmikkoneule on siis suunnattu isälleni (180 cm, koko 52 C). Tämä aiempi palmikkopaita taas on äidilleni (158 cm, omien väitteidensä mukaan koko 40-42, realistisemmin ehkä 38). Ja molemmissa sama lanka, Novitan Aino. Ja kuinka ollakaan, äidin neuleessa silmukoita on selvästi isän puseroa enemmän. Puikkokoon vaihdoilla pääsin molemmissa jotenkuten toivottuun neuletiheyteen. Silti silmäni sanoo, että isän puserosta tullee hyvin istuva – äitirukka puolestaan saa säkin. Hän kieltämättä itsekin elää välillä siinä luulossa, että vaatteiden kuuluu olla väljiä. Ehkä olen turhan kriittinen. Minusta vaan neuleenkin kuuluisi istua. Ja turha kai mainita, että ei tässä viikon aikana enää mitään pureta.

Josta päästiinkin asiaan. Koska en oikein uskonut silmiäni Novita-lehden ohjetta tutkaillessani, vertailin kyseisen neuleen kokoa muihin ohjeisiin samassa lehdessä. Ja mitä ihmettä: lähestulkoon kaikissa malleissa mitoitus on ns. riittävän väljä. Kun taas toisessa kotimaisessa neulelehdessä luotetaan huomattavasti istuvampiin kokoihin. Voi villu*). Fiksumpi ihminen olisi tietysti pohtinut tätä kokoasiaa aiemmin eikä luottanut, että koko M istuu aina riittävän hyvin M-kokoiselle ihmiselle. Ehkä suuri intoni päästä aloittamaan molempia töitä aiheutti hetkellisen ajatuskatkoksen, enkä pohtinut mittojen todellista merkitystä sen tarkemmin. Voin päästä ehkä joulun jälkeen neulomaan äidin paitaa uudestaan. Mitäköhän ne ajattelevat siellä kyseisessä lehdessä, kenelle näitä kokoja oikein mitoitetaan?

Odotan ensi viikkoa ja talven selän taittumista. Ehkä se muuttaa tilannetta.
Onneksi jotkut ottavat elämän minua kevyemmin ja keskittyvät olennaiseen.


*) Huomasitteko muuten, en sanonut rumaa sanaa niin kuin eräät. ;-) Pahoittelen kielenkäyttöäni. (Kirosin tai en, so not, kunhan neulominen edes kulkee.)

Ei oo helppoo olla tonttumies

Kiltti joulupukki,

kirjoitan sinulle pitkästä aikaa. Ensinnäkin kiitos kovasti ihanista kirjoista, jotka joku supernopea erikoistonttu jo lähetti uudesta kirjakaupasta! Kuten huomaat, olen ollut kiltti tyttö ja päättänyt kovasti opetella vieraita kieliä. Ensi vuonna neulotaankin ruotsiksi. Kiitos, kun löysit minulle Viikinkineuleet - tuota(kin) kirjaa olen jo pitkään etsinyt.

Josko vielä voisit kertoa pankkiin, että ahkerana ja tunnollisena asuntolaina-asiakkaana arvostaisin kovasti, että saamani joulukonserttikutsu vaihdettaisiin vaikka näiden kirjojen maksuun? Sopiiko? Eiväthän ne olleet edes kalliita!

Ja toiseksi, rakas Pukki, ajattelen sinun parastasi. Sinulla on näihin aikoihin aina kovasti kiireitä. Niin että olisihan se sinullekin kovin paljon helpompaa, jos joulunvieton voisi porrastaa siten, että osan luona kävisit vasta tammikuun puolella. Vaikka meillä. Jos tämä ei millään onnistu, voisitko lähettää tänne aputontun tarkistamaan tilauksen. Nimittäin kun aiemmin tiedustelin sinulta mahdollisuuksia saada isälle villapaita ja yhdelle toiselle kaulahuivi, ajattelin, että ne tehtäisiin siellä Korvatunturilla valmiiksi. Nyt kyllä on sitten käynyt niin, että tonttusi lähettivät tänne pelkkää lankaa, kuten allaolevasta kuvasta näkyy. Ja jotain tarttis varmaan tehrä. Irtoaisiko sinulta millään paria ylimääräistä tonttua, jotka tulisivat auttamaan näiden -höm - viimeistelyssä?

Juu, voisitko vielä viedä samalla pois väsyttävän flunssapöpön ja kuvassa näkyvän kaltaiset hömppätyttökirjat, jotka häiritsevät keskittymistäni jalompiin harrastuksiin?

Eipä tässä mitään sen kummempia, rakas Pukki. Olen kyllä ollut kiltti tyttö koko vuoden. Jos joku nuorimies muuta väittää, niin ei pidä uskoa. Ja jos pukki oikein kovasti haluaisi vielä jotenkin muuten muistaa, niin vielä voisi löytyä jotain kivoja kirjoja, joita tuoda. Tai vaikka joku lahjakortti, jota voisi hyödyntää lanka-aleissa tammikuussa.

Ja jos Pukki-kiltti muistat, että olen ollut sinun firmassasi pikkuisena tyttönä duunissa, käsittelet tämän kirjeen varmaan kiireellisenä. Muistathan? Olin musiikkitonttuna pajallasi enkä koskaan edes nyppinyt Petteriltä karvoja tai muuten ollut häiriöksi.

terveisin
Nanna Espoosta 29 v.

P.s. En ollut varma, kuuluisiko tämä asia enemmänkin presidenttiehdokkaiden kampanjatoimistoille. Mutta voisitko sinäkin yrittää vaikuttaa, että saataisiin sellainen laki, että myös kissan äiskä pääsisi hoitovapaalle? Katsos kun näitä neuleblogeja lukiessa olen huomannut, että kotiäideille on aikaa tehdä mitä ihanimpia käsitöitä. Ja minäkin niin kovasti tahtoisin sitä aikaa väkertää. Lupaan ja vannon, että samalla voin kyllä tarjota kissalle tasapainoisen ja virikerikkaan lapsuuden, jotta se kehittyy ikäkauttaan vastaavalla tavalla.

Meikit, ketjut ja vyöt

Kuinkas tässä näin kävi?

Se ei tänäkään vuonna tullut. Tokihan syy voi olla siinä, että olen muuttanut: ehkä kutsua ei saatu perille oikeaan osoitteeseen? Siispä ensi vuotta ajatellen: kiltti presidentin kanslia - laitatteko vaikka kommenttia tänne blogiin, niin varmasti kutsu linnaan ehtii tavoittaa minut ajoissa.

Ei - en suinkaan jää kantamaan kaunaa. Olisipa vaan ollut varusteetkin valmiina, jos kutsu olisi käynyt. Tällä kertaa vietin vielä sellaisen perinteisen itsenäisyyspäivän: ulkoilin, söin perinneruokaa ja kävin Hietaniemen sankarihaudoilla viemässä isoisälle kynttilän. Riisuin juhlahepeneet ja lösähdin sohvalle neulomaan.

Myönnettäköön, että joululahjatkaan eivät ole vielä valmiita. Siitä huolimatta piti kokeilla vähän uutta: miltäköhän näyttäisi mustavihreä huovutettu kirjoneulelapanen? Ohje on omasta päästä, mutta inspiraatio oheisesta kirjasta: Syystunnelmia ja joulun odotusta (Tiia Koskimies, WSOY) tarttui mukaani taas yllättäen WSOY:n tehtaanmyymälästä. Ruoka-, kukka- ja koristeluvinkkien lisäksi siitä löytyi yllättäen myös neuleohjeita! Mallit vaikuttavat ainakin suurimmaksi osaksi olevan Sandnesin, joten ehkä osa niistä on saattanut olla jo joskus vaikka Modassa. Mutta ihmisellähän ei voi koskaan olla liikaa kirjoja, eihän?

Untuvaan retki kulkee, siihen maan talvi sulkee...

Pirrellä on ollut vastoinkäymisiä. Niin minullakin.

Eilen piti olla kiva päivä. Silloin oli Helsingin neuletapaaminen ja blogikissan nimipäivä. Molemmat sinänsä ihan positiivisia ja mukavia asioita. Kotiuduin neuletapaamisesta taas kovin virkistyneenä ja iloisena. Lahjoin nimipäiväsankaria herkuilla (gruyereä ja appenzelleriä, mikäli ketään kiinnostaa) ja siivosin keittiön lattialta noin 157 kpl Hill'sin Indoor Cat Low fat -kissanruokaa, joka oli levinnyt kaikkialle kaadetun ruokakupin ympäristöön. Eihän tämä toki mitään - vielä.

Istuin sohvalle nauttiakseni kaikessa rauhassa Aliaksesta. PUFFF. Telkkari pimeni. Ja uutta valaistusta ei asiaan tullut, vaikka yritin yhdistellä piuhoja uudestaan, käynnistellä ja sammutella rakkinetta. Nothing. Nix. Niente. Ei siis enää tv:tä. Ja kun olin päättänyt sinnitellä viellä vuoden-pari vanhalla rakkineella, että taulu-tv tekniikka kehittyisi - ja halventuisi.

Mutta ajatellaan positiivisesti: Kiltti setä tv-lupatarkastaja, tervetuloa meille Espooseen, vaikka heti!

Eihän tässä vieläkään mitään. Menin nukkumaan vähän ärtyneenä. Näin unta kanalassa olemisesta ja höyhenistä. Uneen sekoittui jotenkin ajatus pomostani, joka rakastaa lauleskella päivittäin "Ei täällä ole muita kuin me kanat..." (Se on ilmeisesti joku lastenlaulu?)

Kanat? Höyhenet? Pöllyävät höyhenet? Ei se ollutkaan unta! Avasin silmäni ja totesin ympärilläni oikeasti pöllyävän höyheniä ja untuvia. Untuvatäkissäni oli ammottava reikä, jonka kimpussa oli nelijalkainen olento tekemässä innolla arkeologisia tutkimuksia.

Tässä olisi tarjolla syyllisen kuvaa. Entinen blogikissa, tuleva patakinnas.

Goodbye, rakkaat veronpalautukseni!