Sanoja, sanoja, sanoja
Pitkästä aikaa olen taas kirjoittamassa. Nyt on ylitetty blogia kohdanneet tekniset vaikeudet sekä bloggaajan korvien välissä ollut turhautuminen. Mikä siis parempaa kuin aloittaa kertomalla Ninnin pyynnöstä, mitä neulonta minulle merkitsee.
Aloitan kirjallisella lainauksella:
"Se on kuin tapahtumien kulku sairaalan psykiatrisella osastolla. Osastolla on askarteluhuone, jossa potilaat viettävät aikaa. Kun he tulevat sairaalaan, heillä ei ole juurikaan voimia siellä työskentelyyn. Kun he sitten toden teolla alkavat kiinnostua käsitöistä, on se merkki siitä, että he ovat valmiit lähtemään sairaalasta."
(Bruce Fisher: Jälleenrakennus)
Minulle neulominen on pitkälti juuri tätä. Ei, en ole (tietääkseni) laitoshoidon tarpeessa – neulomalla pystyn vain ilmaisemaan omaa ”tasapainoisuuttani”. Olen havainnut, että elämältäni vaaditaan tiettyä vakautta ja normaaliutta, jotta neuloisin. Jos neulon, olen siis tasapainoinen ja onnellinen – muumimammamaisen rauhallinen, kuten Kati minua kerran kuvaili. Ja neulonta – käsillä tekeminen, materiaalin hypistely – lisää euforian ja hyvän olon tunteita.
Toisekseen päivätyöni ei ole kovin luovaa. Olen kovalla, ”miehisellä” alalla, jossa ei juuri taiteita ja herkistelyä arvosteta. Ihan oman hyvinvointini ja tietynlaisten realiteettien ja maanläheisyyden säilyttämiseksi neulon. Se auttaa minua nollaamaan pääni kovan päivän iltana.
Kolmanneksi neulominen ja käsityöt yleensä taitavat olla aika iso osa tätä naisen roolia. Sukkaa värkätessä voin olla osa sukupolvien ketjua. Neulominen jossain julkisessa tilassa aiheuttaa yleensä kiinnostusta: ”mitä lankaa, mitä teet, kyllähän minäkin…”
Neljäs, ehkä olennaisin tekijä liittyy luovuuteen ja itsensä toteuttamiseen. Ja mikä parasta, voin tehdä sen hyödyllisellä tavalla! En täytä tuttavien koteja epäonnistuneilla maisemamaalauksilla tai muotopuolilla savikipoilla vaan voin tarjota itselleni, läheisille ja hyväntekeväisyydelle itse tehtyjä neuleita, joissa usein on joku oma idea tai näkemys. Isoäitini oli vaate- ja tekstiilisuunnittelija, ja neuloessani (samoin kuin muillakin käsitöillä) pystyn jotenkin mieltämään itsessäni samaa luovuutta ja ideoimisen paloa, vaikka en tätä työkseni teekään.
Ja parasta kaikista, neulontalistan ja blogien kautta olen saanut ison joukon uusia, samanhenkisiä ystäviä! Kiitos teille!
Kaikki muu onkin jo sanottu. Käykää katsomassa, mitä Marjut aiheesta kirjoittaa.
Blogissani on ollut hiljaista. Synkkä marraskuu toi mukanaan kiireitä, hössötystä ja armottoman ketutuksen, joka hillitsi neulomishaluja huomattavasti. Tuntui, että kun kaikki aika menee muuhun, ei sitä vähääkään kannata käyttää neulomiseen (tai siivoamiseen, sen puoleen). Hah, minäkö muka kirkasvalolampun ja auringonpaisteen tarpeessa?
Ketutusta aiheutti ennen kaikkea ystäväni Visa, joka ei ollutkaan enää niin kaveri. Yhdessä meillä oli aina ennen tooosiiii mukavaa ja Visa oli valmis aina täyttämän pienimmätkin mielitekoni. Päivin, illoin, öin… Mikään inhimillinen tai laillinen ei ollut Visalle vierasta. Onnittelin itseäni pitkään niin ihanasta ystävästä. Mutta se kehtasi, ryökäle, sitten lopulta periä siitä maksun! P***ka jätkä! Tuijotin laskua ensin vahingoniloisena: katsos vaan, joku pöljä on ostanut kolminumeroisilla summilla lankaa! Kunnes pieni ääni sanoi, että se taisin olla minä itse.
Löytyisikö jostain tukiryhmiä anonyymeillä lankaholisteille? Minä aloitin kunnon cold turkeyn ja pullojen viemäristä kaatamisen sijaan leikkasin luottorajattoman Amexin kahtia. Ja päätin, että lisää lankaa ei osteta ihan vähään aikaan. Ainakaan mitään ns. ”hienoa” lankaa. Kaikki ihmeellisyydet alkoivat ärsyttää ja raivostuttaa. Ikään kuin lankaa ei nyt myisi jokainen Tarjouslato tässä maassa.
Siispä vanhojen varastojen kimppuun. Ylemmissä kuvissa näkyvät Samokset tuli taannoin ostettua halavalla rismasta. Nyt ne pääsivät tositoimiin. Ai miksi virkaten? No kun lentokoneissa ei saa neuloa, mutta virkata saa, bambukoukulla. Ja se onkin pitkästä aikaa yllättävän kivaa. Kiitos Tiinalle vinkistä!
Katsokaa, miten kivaa lähikuvaa! Minulla on ihana uusi kamera.
Ja jottei totuus unohtuisi, tässä uusimmat ostokset. Ulla vietti pikkujouluja neulestudio RosaMatildassa. Sieltä mukaan tarttui pari kerää sukkalankoja ja kiva t-paita (huom! kokoa s! kokoa S!!!) Kiitokset Rosalle sekä Ullalle onnistuineista järjestelyistä.